maanantai 20. maaliskuuta 2017

Viimeinen viikko käynnistyi tänään!

Kuten otsikossa jo mainitsinkin, viimeinen viikko PopUp Collegessa alkoi tänään klo 9:00. Meille tuli Espanjasta vieraita kymmenen maissa ja vierailu kesti noin kahta tuntia. Popup college kestää vielä ensiviikon perjantaihin (31.3) asti mutta itse lähden takaisin koulunpenkille.

Täällä ollessani olen kerennyt tekemään yhteistyötä useamman kerran viikossa Jolly Dragonin kanssa esimerkiksi joka maanantai kielikahvilassa 9.2 jälkeen ja myös St. Patrick's Day- juhlassa josta saimmekin kehuja. Nyt olemme keskittyneet muutaman muun Stadin ammattiopistossa opiskelevan Matkailualalla olevan henkilön kanssa suunnittelemaan opastusta Kiinalaisille ja Belgialaisille jotka keväällä Helsinkiin saapuvat.

Olemme muunmuassa ottaneet selville etäisyyksiä, kulkuyhteyksiä sekä ryhmäalennuksia kulttuuri kohteisiin, joita muunmuassa ovat Ateneum-taidemuseo, Kiasma-museo, Kaupunginmuseo, Kansallismuseo sekä Suomenlinnassa sijaitsevat museot. Olemme myös etsineet mahdollisia alennuksia/hintoja ravintoloista joissa saa suomalaista ruokaa. Näiden lisäksi olemme myös perehtyneet kohteiden historioihin, jotta osaisimme niistä vieraillemme kertoa. Varsinkin itse olen perehtynyt Turunlinnan historiaan jos meidän olisi mahdollista sinne matkustaa. Olemme perehtyneet myös eri aktiviteetteihin joihin voisimme vierailijoitamme viedä.


Sisätiloissa olevien paikkojen lisäksi olemme suunnitelleen vievämme opastettavamme muunmuassa Seurasaareen ulkoilemaan ja eväsretkelle. Patikoimaan ja melomaan Nuuksioon. Suunnitelmissa olisi myös luonnossa kävelyn lisäksi pysähtyä tulentekopaikalle tai kodalle syömään eväitä. Paistamaan vaikka makkaraa ja juomaan mehua/kahvia/teetä.

















Tämän kaiken lisäksi olemme toki perehtyneet Kiinan kulttuuriin siltä osin, mikä on heille ehdoton Ei tai mikä heille ei ole suotavaa. Toki myös mistä he ovat pääasiassa kiinnostuneita vaikka kyseessä on alle 20 vuotiaita niin kiinalaisryhmässä kuin myös Belgialaisryhmässä.

Koulussa sitten suunnittelemme lisää ja paljon tarkemmin kun koko porukka on paikalla. Tämän kyseisen projektin lisäksi on meneillään PopUp Collegen Päättäjäisten suunnittelu joka on jo lähtenyt hyvin käyntiin.

tiistai 14. maaliskuuta 2017

Motorola-palaute St. Patrick's Day-tapahtumasta

Mikä meni hyvin? 
Ei tarvinut ainakaan perua. Asiakkaat näyttivät viihtyvän kyllä ja pitävän livebändistä.

Mikä meni huonosti?
Huonosti meni se, että ohjeita ei oltu annettu tarpeeksi aikaisin, tarpeeksi hyvin ja kaikki olivat aluksi sekaisin. Lippuja ei ollut YHTÄÄN, vain käteen laitettiin leima. Järjestely oli jotenkin niin huonosti, että kielikahvilaan tulleet eivät tieneet minne mennä ja juhliin tulleet eivät tieneet minne mennä. Porukka ei ollut kovinkaan innostunut tulemaan paikanpäälle, asiakkaita ei ollut paljoa, maksimissaan 50 vierasta.  Vaihtorahaakaan ei aluksi ollut, aluksi pöytä oli sijoitettu niin  ettei kukaan tajunnut siitä ostaa lippuja vaan olivat menossa ilmaiseksi sisään. Klo 18:00 kun kyseisen juhlan piti alkaa, ei mitään ollut valmiina eli valmisteluita ei ollut tehty yhtään, koristeita ei ollut yhtään. Kaikkia kehoitettiin pukeutumaan vihreeseen, mutta edes pomomme eivät pukeutuneet yhtään vihreään.

Mitä opimme ja mitä hyötyä projektista oli?
Opin, että suomalaisia ei kiinnosta St. Patrick's Day. Opin lisää rohkeutta puhua englantia kun jatkuvasti englantia  siellä käytimme. Hyötyähän oli paljon, oli avartava kokemus nähdä alusta asti juhlien järjestäminen ja mitä pitää tehdä että juhlat onnistuvat.

Mitä tekisimme toisin?
Me ohjeistaisimme kaikkia alusta asti paljon paremmin. Ja kutsuisimme enemmän irlantilaisia + lähellä asuvan Eevan.

Tapahtumarikas aika

Noniin siis...

viime viikon maanantaina olimme illalla kielikahvilassa. Kaikki meni hyvin vaikka aluksi oli vähän hämminkiä, kun kaikki asiakkaat tulivat yhtäaikaa kielikahvilaan eikä ketään ns. vakituistatyöntekijää ollut paikalla kuin baaritiskillä. Selvisimme siitä kuitenkin hyvin loppujenlopuksi, opastimme loistavasti oikeisiin pöytiin ja infosimme hienosti niin Jolly Dragonista kiinnostuneita kuin itse kielikahvilasta kiinnostuneita ihmisiä.
Tiistaina olimme kokouksessa Jolly Dragonin työntekijöiden ja yhteistyöhenkilön kanssa Merihaassa. Kävimme siellä läpi mm. St. Patrick's Day- tapahtumaa joka pidettiin 13.3.2017. Kävimme keskustelua englanniksi kokoajan, neuvottelimme mitä kukakin tekisi, mitä yhdessä tekisimme, miten tekisimme ja mitä vielä tarvitaan valmisteluja juhlia varten.  Esitimme jokainen ohjelmaideoita ja ryhmämme oli tehnyt valmiiksi Kahoot-nimisen tietovisan esiteltäväksi yhteistyöhenkilöllemme joka kuitenkin hylkäsi idean...















Keskiviikosta viikonloppuun olin flunssassa, joka taas pysäytti työntekoa osaltani.

Eilen, 13.3.2017 olimme St. Patrick's Day- juhlassa töissä Cafe Mascotissa Helsingin kalliossa. Aluksi kun menimme sinne, olimme todella ajoissa ja kukaan ei tiennyt mitä tehdä kun ohjeita oli annettu vain lähes ei mitään. Ennen pomon tuloa järjestelimme vähän paikkoja ja aloimme myymään lippuja, mutta kuitenkin asiat järjestyivät pomon tullessa paikalle ja pääsimme vihdoin aloittamaan juhlat.  Olimme kaikki pukeneet päälle jotakin vihreää, minulla oli vihreä lei. Vastasin aluksi rahastuksesta, sitten siirryin leimaamiseen mutta pomo sanoi, että olen liian taitava siihen joten pomo pisti minut ottamaan ovella asiakkaita vastaan, juttelemaan heille (englanniksi tietenkin) ja ohjaamaan heidät ostamaan liput ja ylipäätään vastaamaan asiakkaiden kysymyksiin.  Sekin meni loistavasti ja pomo kehui minua.


maanantai 6. maaliskuuta 2017

Voihan maanantai!

Viime kerrasta onkin vierähtänyt aikaa jo kaksi kokonaista viikkoa,
Tässä välissä kun oli viikon loma, niin asiat eivät suuresti edistyneet.

Oma lomani menikin lähinnä pakatessa ja viime viikko muuttaessa ja niitä laatikoita purkaessa. Aiemmin mainitsemani Finnkino-projekti on nyt toistaiseksi jäissä kun heillä ei ollut meidän palveluillemme vielä ainakaan käyttöä. Jolly Dragonin kanssa projekti on taas edenny hyvin, olemme käyneet kokouksissa ja ehdottanut projekteita niin puolin kuin toisin. Huomenna, 7.3 on jälleen uusi kokous.

Viime maanantaina 27.2 olimme porukalla Helsingin Café Mascotissa pitämässä kielikahvilaa kello 18-21. Kokemus oli avartava ja hyvin mielenkiintoinen. Tänään menemme illalla uudestaan sinne pitämään kyseistä tapahtumaa.  Itse ohjasin ja opastin asiakkaita 27.2 oikeisiin pöytiin sekä avustin ottamaan oikea lappu oikeaan seuraan. Pääasiassa siellä puhuimme englanniksi, hyvin vähän tuli käytettyä suomen kieltä.

Cafe Lingua ( kielikahvila) on tapahtuma maanantai iltaisin Café Mascotissa, jossa asiakkaat voivat ottaa omaan pöytäänsä esim.  Englannin kielen lapun. Kyseisestä kielestä kiinnostuneet siirtyvät istumaan saman pöydän ääreen niin opiskelemaan kuin opettamaan. Tapahtuma on maksuton.

Alla on kuva kielikahvilan pöydästä, josta asiakkaat saivat ottaa lapun mukaansa.


torstai 16. helmikuuta 2017

Vihdoin!

Vihdoin muistin salasanani, jotta pääsen päivittämään aloittamaan blogia. 


Kaikki on mennyt loistavasti, niin Pop up Collegen avajaisissa kuin muutenkin tosiaan. 
Kirjoitin avajaisia edeltävänä päivänä muistiin näin;
 " On vielä paljon työtä tehtävänä vaikka päivä on jo lopuillaan.  Monta keskustelua on käytynä, joten toivottavasti asia etenee toivotulla tavalla ja avajaiset voivat onnistua hyvin.  Tänään Popup Collegessa kävi esittelemässä Joogayritystään Otto Kronqvist. Hänen pitämä esittelytilaisuus oli todella mielenkiintoinen ja laajensi näkökulmaa niin joogasta kuin yrittäjyydestä. Oli kovin kiinnostavaa kuulla joogayrittäjän näkökulmasta asiasta. "

Kaikki on mennyt myös avajaisten jälkeen hyvin, vaikka kaikki aikani päivisin tuntuu menevän asuntonäytöissä juostessa. Luultavasti olen matkastanut tässä kuussa enemmän dösillä kuin viime vuonna yhteensä. 

Tällähetkellä teemme ryhmäni kanssa kahta eri mielenkiintoista projektia, joiden etenemisestä kerron täällä sitten myöhemmin. Harmi sinällään, että ensiviikolla on loma eikä projektit oikein sillon etene. Nyt olemme ottaneet yhteyttä ensimmäiseen projektiin liittyen, mutta emme ole saaneet vastausta vielä. Jolly Dragonin kanssa olemme onnistuneet tekemään yhteistyötä, käymme vielä muutamassa kokouksessa joissa selviää lisää.